Info

Saapuminen

Ruutikangas sijaitsee E8-tien varrella noin kymmenen kilometriä Limingan keskustasta Raaheen päin. Pääsisäänkäynti sijaitsee 8-tien puolella, ja sinne kääntyy oma tieliittymä ensimmäisen ohituskaistaosuuden jälkeen. Valtatien ja pääsisäänkäynnin välissä on reilu kilometri soratietä.

Alueelle on myös toinen sisäänkäynti Lumijoen suunnasta tultaessa.

Ruutikankaan alue on kokonaisuudessaan aidattu ja kulku alueelle tapahtuu valvottujen sähköporttien kautta.

Tutustu aluekarttaan tästä linkistä.

Osoite

Ruutikankaantie 15, 91900 Liminka, Finland

Ampuja tarkastamassa kilpailutuomarin pöytäkirjamerkinnät ammunnan jälkeen.

Aukioloajat

Kaikille avoimet ammuntavuorot

ETSIMME PARHAILLAAN UUTTA OPERAATTORIA!

Etsimme Ruutikankaalle parhaillaan uutta operaattoria. Poliisihallitus on myöntänyt ampumarataluvan Ruutikunnat Oy:lle, joka haki lupaa sen jälkeen, kun alueella toiminnan lopettanut yhdistys perui omansa. Säännöllistä ampumatoimintaa pyritään jatkamaan alueella luvan myötä mahdollisimman pian. Tiedotamme välittömästi kun tilanne muuttuu. Pahoittelemme suuresti tapahtunutta.

Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä toimitusjohtaja Jarkko Koskelaan jarkko.koskela@liminka.fi / 040 544 2721.

Katso ratavarausnäkymä tästä linkistä.

 

 

Kumppanuudet

Ruutikankaan alueen kehittäjänä ja alustayhtiönä toimii Oulun seudun kuntien ja kaupunkien omistama Ruutikunnat Oy. Tavoitteena on rakentaa alueelle pitkäjänteistä yhteistyötä ja kestäviä kumppanuuksia. Ruutikangas tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön monenlaiselle toiminnalle. Yritykset, yhdistykset ja julkiset toimijat voivat vuokrata alueelta maata niin yksityiseen kuin julkiseen käyttöön. Tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämisessä vain mielikuvitus on rajana!

Kumppaneille Ruutikangas tarjoaa laajan valikoiman mahdollisuuksia:

  • Ampuma- ja kilpailutoiminnan järjestäminen
  • Maa-alueiden, asfalttikenttien ja ampumakatosten vuokraus
  • Valmiit tilat tai mahdollisuus rakentaa omia
  • Näkyvyyttä radoilla ja yleisöalueilla

Oletpa kiinnostunut pienestä yhteistyöstä tai suuremmasta kokonaisuudesta, ota rohkeasti yhteyttä Jarkko Koskelaan – jutellaan lisää!

Ampumakatos Ruutikankaan ampumaurheilukeskeksella.
Henkilökuvassa on Ruutikunnat Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Koskela.

Yhteystiedot

Aluevuokraus, rakentaminen ja kumppanuudet

Jarkko Koskela, Ruutikunnat Oy toimitusjohtaja

jarkko.koskela@liminka.fi | 040 544 2721

Hankkeet

Päättyneet hankkeet

 

Monien mahdollisuuksien Ruutikangas, 30.4.2024–31.8.2025

Ruutikunnat Oy on Limingan ja Lumijoen kuntien sekä Oulun ja Raahen kaupunkien omistama yhtiö (100 %). Yhtiön tarkoituksena on kehittää Ruutikankaan aluetta. Alueelle on rakentumassa yksi Euroopan suurimmista ampumaurheilukeskuksista, mutta tämän rinnalle Ruutikangasta on tarkoitus kehittää alueen (Oulun eteläinen) kulttuuri-, yhteisö- ja vapaa-ajan toimintojen lisäämiseksi ja lisätä koko Oulun eteläisen alueen elin-, lumo- ja varsinkin pitovoimaa.
 
Tavoite: Hankkeen tavoitteena oli saada Ruutikankaan alue aktiiviseen käyttöön ampumaurheilun ja -harrastamisen lisäksi myös kaikille muille toimijoille lähialueella. Hankkeessa toteutetaan Ruutikankaalle kaksi toimintatilaa, joita voidaan hyödyntää erilaisiin tapahtumiin, tilaisuuksiin, kokoontumisiin, koulutuksiin ja muihin sisätiloja tarvitseviin toiminnallisuuksiin. Hankkeessa hankittiin kaksi aiemmin koulukäytössä ollutta viipalerakennusta, kuljetettiin rakennukset Ruutikankaalle, tehtiin tarvittavat maa-, perustus- ja muokkaustyöt ja saatettiin rakennukset käyttövalmiiksi. Lisäksi kumpaankin rakennusta varten rakennettiin oma porakaivo sekä umpisäiliöperiaatteella toimiva jätevesiratkaisu. 
 
Tulokset: Hankkeen avulla investoidut rakennelmat ovat jääneet alueelle pysyviksi rakennuksiksi hankkeen jälkeen ja niitä voivat hyödyntää esimerkiksi yhteisöt ja yhdistykset, yritykset sekä kisa- ja tapahtumajärjestäjät. Rakennuksissa toimii tällä hetkellä aktiivisesti useita yrityksiä sekä seuroja. Lisäksi tilat ovat kisa- ja tapahtumajärjestäjien aktiivisessa käytössä. Tilat ovat muunneltavissa eri toimijoiden käyttötarpeisiin sopiviksi ja uusia käyttäjiä haetaan alueelle ja tiloihin aktiivisesti niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla.
 
Toimenpide: Investointihanke
Rahoittaja: Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Kokonaiskustannukset: 441 264,00 €, josta Euroopan unioini ja valtio 308 885,00 € (70 %) ja omarahoitus 132 379,00 € (30 %).
 
EU-lippulogo. Euroopan unionin osarahoittama.
Ruutikankaan päärakennukset, joissa toimisto- ja neuvottelutiloja, sosiaalitilat, vessat, ravintolatilat ja laaja terassi.Restaurant, ravintola- ja seminaaritilat sisältä.

Seuraa meitä somessa

Ruutikangas Facebook - avataan pian

Ruutikankaan mahdollistavat

Limingan kunnan logo.
Lumijoen kunnan logo: Lumijoki arjen luksusta. Mucipality of Lumijoki logo.
Oulun kaupungin logo.
Raahen kaupungin logo.
Kempeleen kunnan logo.